Oppimis- ja työyhteisö: PM14 Espoon ryhmän blogikirjoitukset pdf-muodossa

Esitysten tiivistelmät aukeavat tästä

PM14 pienryhmien tuotokset Learning Cafessa. Klikkaa kuvat suuremmaksi.

Opettaja oppimisyhteisön jäsenenä - Taina Kunttu

Sosiaalinen oppimisympäristö

Sosiaalinen oppimisympäristö tarkoittaa sitä sosiaalista verkostoa ja systeemiä, jossa oppiminen tapahtuu. Sosiaaliseen oppimisympäristöön vaikuttavat kaikki opiskelutilanteessa olevat ihmiset ja heidän välissään tapahtuva vuorovaikutus. Esimerkiksi luokkayhteisössä ja erilaisissa ryhmissä on sosiaalinen systeemi ja hierarkia. Tämä sosiaalinen järjestys voi toimia joko oppimista edistävänä tai ehkäisevänä.

Ryhmädynamiikan lait vaikuttavat sosiaalisen oppimisympäristön muodostumiseen. Kukin ryhmän jäsen vaikuttaa omalla olemassaolollaan ja toiminnallaan ryhmän dynamiikkaan. Tilanteiden ja jäsenten tulkintojen vaihteluista muodostuu ryhmän jatkuvasti prosessissa oleva dynamiikka. Dynamiikka syntyy, kun useat ihmiset ovat vuorovaikutuksessa keskenään samassa toimintatilanteessa. Opettajan työ edellyttää hyvää tilannetajua eli opettajan on tunnistettava ryhmässä tapahtuvien asioiden merkityksiä. Opettajan päätehtävänä on säädellä ryhmädynamiikkaa. Tämä edellyttää paitsi koko ryhmän tarkkailua myös yksilöiden toiminnan ja reaktioiden tarkkailua. ( Jauhiainen & Eskola 1994, 32–37)

Sosiaalisessa ryhmässä erilaisia tehtäviä yhteistoiminnallisesti tehtäessä muotoutuvat ryhmän jäsenten roolit. Roolit voidaan sopia etukäteen tai ne muodostuvat spontaanisti. Joku voi olla organisaattori, toinen ideoija jne. Ryhmän toimiessa nämä roolit voivat joko pysyä samoina tai vaihdella toiminnan aikana. (Aho 2002, 31) Ryhmän roolit antavat jäsenille turvallisuutta ja ryhmän toiminnalle ennakoitavuutta. Liian kiinteät roolit eivät kuitenkaan toimi oppimisen kannalta parhaalla mahdollisella tavalla. Ryhmän toimivuus edellyttää tarpeeksi joustavia rooleja ja antaa myös opiskelijoille mahdollisuuden kehittyä oppimisprosessin aikana.

Ryhmän sosiaalinen rakenne saattaa rikkoutua tilanteen muuttuessa. Ryhmän hiljaisesta jäsenestä saattaa tulla keskeinen ja merkittävä henkilö ryhmän toiminnassa esimerkiksi jonkun tiedon tai taidon omaamisen kautta. Tietokoneen käyttötaidot tai erävaellustaidot saattavat nostaa jonkun jäsenen ryhmän hierarkiassa ylöspäin sellaisessa tilanteessa, jossa nämä taidot ovat merkittäviä ryhmän tavoitteiden saavuttamisen kannalta. Opettaja voi tarkoitushakuisesti käyttää tätä ryhmädynamiikan vaikutusta eri tilanteissa esimerkiksi jakaessaan opiskelijoita pienryhmiin. Ryhmässä on toisaalta sekä selvästi havaittavia että näkymättömiä sosiaalisia rakenteita. Hyvä ihmistuntemus auttaa opettajaa aistimaan erilaisia tilanteita ja ryhmien tai yksilöiden välisiä ristiriitoja.

Sosiaalisesta oppimisympäristöstä puhuttaessa keskeistä on se tunneilmasto, mikä ryhmässä vallitsee. Tunteet ovat tärkeä resurssi oppimisprosessissa. Myönteisessä tunneilmastossa on mahdollista kysyä ”tyhmiäkin” kysymyksiä ilman nolatuksi tulemisen pelkoa. Opettajalla on keskeinen rooli tunneilmaston luomisessa. Opettajan salliva ja joustava toiminta antaa tilaa erilaisille oppijoille ja oppimistyyleille. Rajoittuminen vain tiettyyn oppimisen malliin luo ahdistusta osalle opiskelijoita, koska ryhmässä on aina monella tavalla oppivia.

Barbara Prashing (1996; 2000) painottaa aivotutkimuksesta saadun tiedon hyödyntämistä opetuksessa ja oppimiskäsityksissä. Ihmiset oppivat eri tavoin ja erilaisissa ympäristöissä. Toiset ihmiset ajattelevat analyyttisesti lähtien oppimisessaan yksityiskohdista edeten kohti kokonaiskäsitystä. Toiset taas hahmottavat asioita holistisesti eli lähtevät liikkeelle kokonaiskäsityksestä edeten sitten yksityiskohtiin. Nämä erilaiset tavat edellyttävät erilaisia havainnollistamismenetelmiä. Ei ole olemassa kaikille ihmisille oppimisen kannalta optimaalista menetelmää, ympäristöä ja aikaa. Ihmisten erilaisuus oppimisen suhteen on olemassa oleva ilmiö, jonka tunnistaminen auttaa kehittämään opiskeluympäristöjä ja opetussuunnitelmia paremmin yksilöitä palveleviksi.

Oppimisympäristöt muotoutuvat yhä moninaisemmiksi työssä oppimisen, virtuaalioppimisen ja monien muiden menetelmien kautta. Sosiaalinen aspekti on näissä kaikissa kuitenkin tärkeä. Virtuaalikursseihin on usein liitetty keskustelupalstat ja näissä muotoutuvat sosiaaliset suhteet toimivat hieman eri lähtökohdista kuin kasvokkain tapahtuva vuorovaikutus. Keskusteluun osallistuminen edellyttää ajatustensa saattamista kirjalliseen muotoon ja tämä ei ole kaikille ihmisille kaikkein helpoin itsensä ilmaisemisen muoto. Virtuaalisesta kommunikaatiosta jää myös pois nonverbaalinen viestintä, joka on tärkeä osa ihmisten välistä vuorovaikutusta. Tässä työssä keskitytään kuitenkin pääsääntöisesti perinteiseen kasvokkain tapahtuvaan opiskeluun.


Erilaiset oppijat ja oppimistyylit

Eri ihmiset hahmottavat ja oppivat asioita eri tavalla ja eri kanavien kautta. Voidaan puhua auditiivisesta, visuaalisesta tai kinesteettisestä tyypistä. Tällöin puhutaan erilaisista miellejärjestelmistä eli eri aistikanavien kautta tapahtuvasta tiedon vastaanottamisesta.

Auditiivinen tyyppi ottaa parhaiten vastaan kuuloaistin kautta viestejä ja tietoa. Visuaalinen tyyppi puolestaan käyttää näköaistiaan ottaessaan vastaan viestejä ja liittäessään sitä jo omaksumaansa tietoon ja miellejärjestelmäänsä. Kinesteettinen tyyppi haluaa kokea ja tehdä itse, jolloin hän oppii ja ottaa vastaan informaatiota parhaiten.

Useimmat meistä käyttävät näitä kaikkia kanavia, mutta tietyissä tilanteissa yleensä joku kanava dominoi suhteessa muihin. (Repo & Nuutinen 2002, 33-38)

Erilaisten viestikanavien lisäksi eri yksilöt ovat erilaisia oppijoita. Erilaisista oppimistyyleistä on tehty tutkimuksia (ks. esim. Prashing 1996, 31-37) ja pohdittu mikä osa oppimistyylissä on perinnöllistä ja mikä opittua. Otollisimmasta oppimisympäristöstä on lisäksi perinteisiä käsityksiä, jotka tutkimus on osoittanut vääräksi. Tällaisia käsityksiä ovat esimerkiksi seuraavat: opiskelijat oppivat parhaiten hiljaisessa ympäristössä, oppimisen kannalta on tehokkainta hyvä valaistus paras opiskeluaika on aamulla sekä syöminen häiritsee oppimista. Nykyisen tiedon mukaan ei kuitenkaan ole olemassa universaalia kaikille parasta oppimisympäristöä ja – tapaa. (Prashing 1996, 41-45)

Varsinkin havainnollistamisessa on tärkeää ottaa huomioon erilaiset tavat oppia ja erilaiset viestin vastaanottamiskanavat. Opettajan oma mielikanava vaikuttaa tietysti siihen, mitä keinoja hän käyttää. Joku piirtää mielellään fläppitaululle kuvia, kun toinen taas käyttää tarinoiden kertomista asioiden havainnollistamisessa. Ei ole syytä väheksyä opettajan vahvaa kanavaa, koska sen avulla hän kaikkein luontevimmin välittää viestin opiskelijoille. Opettajan on kuitenkin syytä miettiä opetusta suunnitellessaan kuinka hän voisi ottaa huomioon ja hyödyntää opiskelijoiden erilaiset miellejärjestelmät. Opettaja voi havainnollistaa opettamaansa hyvin eri tavoin ja hänen kannattaa käyttää myös opiskelijoita ja heidän hahmottamistapaansa löytääkseen uusia havainnollistamiskeinoja.

Erilaiset oppijat ryhmässä ovat rikkaus ja mahdollistavat vaihtelevat opetus- ja havainnollistamismenetelmät. Opettajan kannattaa opetusta suunnitellessaan kiinnittää erityistä huomiota siihen, että erilaiset oppijat saavat mahdollisuuden hahmottamistavat voi hyödyntää esimerkiksi yhteistoiminnallisessa oppimisessa ja ryhmätöissä, joissa opiskelijat käyttävät omia kanaviaan asioiden välittämiseen muille. Erilaiset tavat hahmottaa ja näiden tapojen esiin tuominen opiskelijaryhmässä auttaa myös suvaitsevuuden lisäämiseen. Yhteinen toiminta lisää yhteistä ymmärrystä.

Omassa työssäni olen osallistunut ”vanhana kouluttajana” uusien ´kouluttajien kanssa Verme-ryhmän toimintaan. Verme on vertaistukea ryhmässä. Kokoonnuimme viisi kertaa syksyn 2014 aikana ja keskustelimme työhön ja omaan elämään liittyvistä haasteista ja ilon aiheista. Verme sopii niin uusille kuin konkareille ja auttaa jaksamaan hektisessä työssämme. Juuri uutena aloittavat eivät varmasti saa vielä irti kaikkea, kannattaa siis työskennellä työyhteisössä muutama kuukausi ja tulla sitten mukaan ryhmään. Ryhmä ei myöskään saa olla liian iso. Neljä – viisi osallistuja on hyvä ryhmän koko.

Vermestä minulla on kokemusta myös henkilökohtaisessa elämässä. Toimin vertaishenkilönä ja perheemme on vertaisperhe lapsemme harvinaisessa sairaudessa. Olemme saaneet olla jakamassa monta hienoa tapaa selviytyä vaikeista asioista ja jakaa tietoa muille ja vastaanottaa tietoa.

Omassa opetuksessa käytän mielelläni esimerkkejä, jotka ovat tulleet esiin käytännön työtehtäviä suorittaessani esim. isännöitsijän ja kiinteistönpalveluiden työtehtävistä. Sovin mielelläni tutustumiskäyntejä eri yhteistyökumppaneiden kanssa, esim. jäteasemat, oras- ja ekotaloon tutustuminen. Tutustumiskäynnit ja retket ovat osa mielekästä opintokokonaisuutta. Ne avartavat opiskelijoiden näkökulmaa ja opettavat asioita, joita on vaikea havainnollistaa koulusta käsin. 

Onnistuneen tutustumiskäynnin edellytyksenä on hyvä suunnittelu, havainnointien konkretisointi ja purku. Suunnittelu kannattaa aloittaa hyvissä ajoin ja laatia kohteeseen liittyviä tehtäviä. Purku tehdään mahdollisimman pian tutustumiskäynnin jälkeen, jotta kaikilla on vielä selkeät muistikuvat näkemästään ja kuulemastaan. Tutustumiskäynnillä tehdyt tehtävät ovat yleensä kaikilla tehtyinä ja niihin on haettu laajasti tietoa ja konkreettisia esimerkkejä.

Kiinteistönhoitajien kanssa olemme videoineet eri käytännön työtehtäviä ja näin opittavaa asiaa on helppo kerrata vaikka kuinka monta kertaa jälkikäteen. Tutkinnon perusteiden tutustumisessa ja sisäistämisessä olen hyödyntänyt bingoa menetelmänä. Kerron PowerPoint-esityksenä tutkinnon perusteista yhden tutkinnon osan kriteerit ja sen jälkeen opiskelijat valitsevat kymmenen sanaa kriteereistä ja vievät ne bingopohjaan. Sanojen selitykset tehdään aina bingon osuessa kohdalle. Näin opiskelijat joutuvat käymään läpi tutkinnon kriteerit ja vaikeat asiat avaamme yhdessä. Tästä on hyviä tuloksia opiskelijoiden oppimisessa.

Lähteet:

Jauhiainen & Eskola: Ryhmäilmiö

Prashing Barbara: Eläköön erilaisuus. Oppimisen vallankumous käytännössä. Atena kustannus. Jyväskylä. 1996

Prashing Barbara: Erilaisuuden voima. Opetustyylit ja oppiminen. PS kustannus. Jyväskylä. 2000

Opettaja oppimisyhteisön jäsenenä - Heli Halonen

DIALOGISTA PUHEKULTTUURIA MYÖS LYHYTKOULUTUKSIIN

Yhteisö voidaan määritellä yleisesti alueellisesti rajatuksi vuorovaikutuksen ja yhteenkuulluvuuden muodostumaksi. Kun yhteisöllisyys on toiminnallista, yhteenkuuluvuuden tunne syntyy tavoitteista joihin yhdessä pyritään. Yhteisöllisyys voi olla myös symbolista. Tällöin yhteisöllisyys ilmenee yhteenkuuluvuuden tunteena, joka ei rajoitu pelkästään tietyn alueen ihmisiin, vaan ilmenee jaettuina tunteina, uskomuksina ja kokemuksina. Yhteisön rakentaminen oppivaksi yhteisöksi saadaa aikaan dialogiosaamisen avulla. (Aarnio 2009, 41-42.)

Dialogissa tavoitellaan toisen ajattelun ja puheen aitoa ymmärtämistä eli sen ymmärtämistä, mitä toinen puheellaan ja tai ajattelullaan todella tarkoittaa. Oppimisen palveluksessa dialogilla tarkoitetaan tasavertaiseen osallistumiseen perustuvaa yhdessä ajattelemista ja perehtymistä johonkin asiaan tai toimintaan. Monologinen puhekulttuuri on dialogisen puhekulttuurin vastakohta. Koulussa tämä tarkoittaa sitä, että opettaja ja äänekkäimmät opiskelijat ottavat suurimman tilan opetustilanteista. (Aarnio 2009, 44-45.)

Turvallisuusalalla järjestetään paljon lyhytkoulutuksia, joissa on tarkasti viranomaisten taholta säännelty sisältö. Nämä koulutukset ovat kestoltaan yhdestä opiskelupäivästä kahteen viikkoon. Sisältönä on yleensä paljon lainsäädäntöä, jota oppijat eivät välttämättä ennestään tunne ollenkaan. Tavoitteena on siis omaksua vaadittu teoriaosaaminen intensiivisen opetuksen ja itsenäisen kertaamisen keinoin. Näissä koulutuksissa lähes poikkeuksetta ajaudutaan monologiseen puhekulttuuriin. Opettaja ammentaa teoreettista tietoa säännösten mukaisessa aikataulussa ja sanavalmiit opiskelijat ehkä kysyvät tai kommentoivat aihetta. On käytännössä mahdotonta saavuttaa oppivan yhteisön tasoa tämän tyyppisissä koulutuksissa. Eikä se toki olisi välttämättä tarkoituksenmukaistakaan.

Vaikka lyhytkoulutuksissa ei olekaan järkevää tavoitella oppivaa yhteisöä, lienee mahdollista silti hyötyä dialogisen puhekulttuurin tavoittelemisesta ainakin joidenkin aihepiirien osalta. Tiivistahtisessa koulutuksessa erityisesti luottamuksen rakentaminen (Aarnio 2009, 46) antaa opiskelijoille mahdollisuuden turvallisuuden tunteeseen ryhmässä ja sitä kautta vapauden kysyä niistä asioista, jotka ovat jääneet epäselväksi. Tällainen luottamus edistäisi lyhytkoulutusten läpäisemistä. Lähes aina koulutuksen lopputesteissä epäonnistuvat ne, jotka eivät syystä tai toisesta ole halunneet keskustella ja kysyä itsea askarruttavia asioita koulutuksen aikana. Mielestäni oleellista luottamuksellisen ilmapiirin luomisessa on kouluttajan suhtautuminen opiskelijoihin heti ensimmäisestä yhteisestä hetkestä lähtien. Koulutuksen aloitustilanteen tulisi olla ilmapiiriä rentouttava ja dialogiin rohkaiseva. Lyhytkoulutuksissakin tulisi siis panostaa pieni hetki ryhmäyttämiseen ja yhteisen toimintakultuurin luomiseen. 

Lähteet: 

Aarnio, H. 2009. Oppivan yhteisön rakentaminen. Teoksessa Helander, J. (toim.) Ammatillisen opettajan käsikirja. Hämeenlinna: Hämeen ammattikorkeakoulu, 41-50.

Opettaja oppimisyhteisön jäsenenä - Jukka Korpela

Perehdyttämisprosessi

Perehdyttäminen ja työnopastus ovat tärkeä osa henkilöstön kehittämistä. Ne voidaan nähdä investointina, jolla lisätään henkilöstön osaamista, parannetaan laatua, tuetaan työssä jaksamista ja vähennetään työtapaturmia ja poissaoloja. Kyseessä on jatkuva prosessi, jota kehitetään henkilöstön ja työpaikan tarpeiden mukaan. (TTK työhön perehdyttäminen ja opastus s.2).

Mielestäni yritys joka perehdyttää työntekijänsä huonosti, heittää hukkaan suuren summan rahaa. Jos työntekijä, olisi heti tuottavassa työssä toisi se yritykseen työtuloja. Muutenkin huono perehdytys voi tuntua työntekijästä siltä että hän on toisarvoisessa asemassa vanhempiin työntekijöihin nähden ja hänen työmoraalinsa ei ainakaan nouse tästä.

Työtehtäviinsä perehtymässä oleva henkilö tarvitsee oikeaa opastusta ja tukea. Alussa, kaiken ollessa uutta, uudella työntekijällä on lukemattomia mahdollisuuksia omaksua virheellisiä toimintatapoja, joita on myöhemmin vaikea korjata. Prosessin alussa uuden henkilön kompetenssit pitää mitata ja kartoittaa. Tämän jälkeen jokaiselle tulee tehdä oma räätälöity perehdytyssuunnitelma, jossa huomioidaan henkilön osaamistaso, työkokemus sekä uuden tehtävän asettamat vaatimukset.

Perehdyttää pitää riippumatta toimialasta tai kuinka suuri yritys on, ja kaikkien yrityksen työtekijöiden tulisikin kuulua sen piiriin. Pitäisi jatkaa perehdytystä siinäkin tapauksessa kun vanha työntekijä vaihtaa uuteen työtehtävään. (www.logy.fi/koulutus) Hyvällä alkuperehdytyksellä minun mielestä saavutetaan kaikista paras lopputulos, oli se uuden työntekijän tai talon sisällä työtään vaihtavan perehdytys. Perehdytyksen aikana uusi työntekijä oppii työhön ja työyhteisön toimintaan liittyvät yleisperiaatteet. Tehtävään liittyvät odotukset on myös syytä käydä yhdessä läpi. Hyvin hoidetulla perehdytyksellä työntekijä omaksuu kokonaisuudet ja ymmärtää asioiden väliset yhteydet.

Näin hän pystyy toimimaan muuttuvissa tilanteissa. Esimies vastaa aina henkilön perehdyttämisestä, toteuttamisesta ja valvonnasta, perehdytysprosessi voi olla jaettu eri osiin, joita työkaverit ja eri aihepiirien asiantuntijat tukevat, mutta kokonaisvastuu pysyy tästä huolimatta esimiehellä. Perehdytysprosessi edellyttää vastuuhenkilöiden sitouttamista sekä sitä, että muut yrityksen työntekijät tietävät oman osuutensa prosessissa. Tarvittava aineisto tulee koota joko sähköiseen tai paperiseen muotoon, ja sen olisi hyvä olla koko yrityksen käytettävissä. Perehdytysprosessi tulee suunnitella hyvin, ja sen seuranta, arviointi sekä jatkuva kehittäminen tulisi olla luonnollinen osa jatkumoa.

(www.logy.fi/koulutus)

Kun perehdytys on suoritettu ja on omasta mielestään mennyt hyvin, sen voisi tarkistaa vielä tästä viiden askeleen menetelmästä. (Vartiainen, Teikari, Pulkkis. Psykologinen työnopastus 1989)

Minun mielestä kaikilta osin hyvään perehdytykseen tulee liittyä myös oman maalaisjärjen käyttöä ja kaikin puolin inhimillistä käytöstä niin työnjohdon kuin työntekijöidenkin puolesta. Sillä tavalla saavutamme sen tavoitellun työtason mihin olemme pyrkineet.   

Viiden askeleen menetelmä

       on yksi tunnetuimmista työnopastuksen suunnittelun ja toteutuksen avuksi kehitetyistä menetelmistä:

Opastustilanteen aloittaminen

       kannusta oppimaan

       arvioi tietojen ja taitojen taso

       kuvaa tehtävä ja/tai tehtäväkokonaisuus

       aseta tavoite ja välitavoitteet

 Opetus    

      pyydä analysoimaan tehtävä

      näytä työ

      selosta ja perustele, miksi

      anna toimintasäännöt

 Mielikuvaharjoittelu

      pyydä selostamaan työ

      seuraa prosessointia

      anna pelkistetyt säännöt

      pyydä toistamaan ajatuksissa

Taidon kokeilu ja harjoitteleminen

      anna kokeilla

      anna palaute

      anna kokeilla uudestaan

      arvioi taitotaso

Opitun varmistaminen

      anna työskennellä yksin

      anna palaute

      rohkaise kysymään

      päätä opastus

Lähteet:

http://www.tyoturva.fi/files/800/Tyohon_perehdyttaminen2009.pdf

 http://www.logy.fi/koulutus

Vartiainen, Teikari, Pulkkis. Psykologinen työnopastus 1989

Logistiikka lehti 2/2011

Opettaja oppimisyhteisön jäsenenä - Katja Nurminen

Opettajan työn haasteita ja tuskaa…

Oppilaitosten rahoitus ja OKM :n kehittämissuunnitelman tavoitteet ohjaavat koulutuksen sisältöä. Rahoitus ohjaa tutkinnon läpäisyyn tavoitteena ja KESU mm. mahdollisimman lyhyeen valmistumisaikaan. Kun opintoaika lyhenee ja lähipäivät vähenevät, se luo opiskelijoille paljon paineita ja opiskelijan vastuu kasvaa suuresti. Vaikka kyse olisikin aikuisopiskelijoista, niin suurimmalla osalla on vaikeuksia ottaa vastuuta opinnoistaan ja opiskelijat tulisivat mieluusti edelleen siihen vanhanaikaiseen kouluun, jossa opettaja sanoo miten asiat ovat ja mitä tehdään seuraavaksi… ja opintosuunnitelmakin olisi hyvä olla opettajan laatima…

Kuinka sitä saisi opiskelijat enemmän itseohjautumaan ja yhteistoiminnallisuuteen? Minulla opettajana on ajan puute! Minulla ei ole aikaa vastailla kaikkiin opiskelijoiden kysymyksiin ja kommentoida ihan kaikkea…ja jos en ehdi niin huono omatunto jyllää yölläkin ja unet jäävät näkemättä. Hyysäänkö minä opiskelijoita liikaa? Auttaisiko se itseohjautuvuuteen, jos lopettaisin passaamisen ja mahdollisimman nopeasti sähköposteihin reagoimisen? Mitä jos laittaisi viikonloppuna puhelimen kiinni eikä arkenakaan vastaisi siihen työajan jälkeen? Mitähän tapahtuisi? Jos opintojen verkkoalustoillakin kävisi vain arkena? EMMÄ KERKEE!! ASIAT JÄÄ HOITAMATTA! No jääkö ne? Ovatko ne jääneet muillakaan opettajilla, jotka jättävät vastaamatta puhelimeen työajan jälkeen tai jotka oikeasti viettävät lomaa tekemättä töitä? Olenko itse osaksi aiheuttanut opiskelijoiden itseohjautuvuuden puutetta?

Mitä jos tosiaan laittaisikin asiat tärkeysjärjestykseen? Opettajan pitää jaksaa työssä eli pakko on levätä. Pyrin siis jättämään työasiat työpaikalle (heti opettajakoulun jälkeen ja heti kun olen tarkastanut sen yhden tehtävän.. …..Ehei…jospa oppilaat tarkastaisivat itse?). Jos saisi opiskelijat todellakin riippuvaisiksi toisistaan eikä opettajastaan. Näinhän se on mennyt meillä osaamisperusteisessa opettajakoulussakin. Me olemme olleet riippuvaisia toisistamme, emme niinkään vastuukouluttajista (kiitokset kuitenkin Markulle ja Leenalle, ihan hyvin te olette roikkuneet meidän mukana :D ).

Opiskelijat pitää saada heti opintojen alussa avoimiksi, vastaanottavaisiksi ja yhteistoiminnan tiimellykseen. Jospa seuraavan opintoryhmän alkaessa leppoisan alun ja tutustumisleikkien sijasta heittäisikin kiperän tehtävän, jota heidän olisi pakko pohdiskella heti kimpassa naamatusten?

Auttaisiko itseohjautuvuuteen, jos opiskelija pohtisi alkuun mm. omaa motivaatiotaan, miksi olen opiskelemassa? Mitä haluan saavuttaa? Mitä minun tulee oppia jotta pääsen tavoitteeseeni? Vaikkapa tämän linkin tyyppisten kysymysten pohdinta. Auttaisiko itseohjautuvuutta tehtävien suorittamistavan mahdollisimman suuri vapaavalintaisuus – varmasti joillakin ja toisilla opiskelijoilla se vaikeuttaisi oppimista.

Vaikka ammatillisen opettajan työssä riittää haastetta, en silti tekisi mitään muuta mieluummin kuin mitä nyt teen. Työn kehittäminen ja erilaiset oppilaat pitävät opettajaa ajan tasalla virkeänä ja työ on mielekästä kun organisaatiossa annetaan opettajalle vapaus kehittää omaa työtään.

Lähteet: https://peda.net/poke/aikuiskoulutus/aaooo2/aikuinen-oppijana/ai

Opettaja oppimisyhteisön jäsenenä - Matti Keinonen

Hyvinvoiva työyhteisö on työnantajan paras voimavara! Näin pitäisi olla joka paikassa, mutta valitettavasti monissa työpaikoissa möhlitään tässä asiassa jo alkukättelyssä. Kilpailu käy nyt rajuna, työn ja levon suhde on vääristynyt, monen työtaakka on kohtuuton. Loppuun palaminen alkaa usein jo kouluiässä (Opettaja 32/2010. Uusikylä Kari). Empatia, kyky tuntea myötätuntoa ja halu auttaa, on hyvän opettajan ominaisuus. Hyvässä koulussa kaikkien tulee saada arvostusta ja kiitosta hyvästä työstään (Gardner H. Uuskylä K. Opettaja 32/2010).

Jos työyhteisö toimii oppien toisiltaan ja dialogi on hyvää, työpaikalla viihdytään ja voidaan hyvin. Hyvinvoiva opettaja antaa paljon opetuksellaan oppijoille ja osaa toimia oikein, vaikeissakin tilanteissa, koska hänellä on oma tukiverkosto ympärillään (asiantuntijuuden ja kokemuksien jakaminen = ongelmien ratkaiseminen). Opettajan henkinen hyvinvointi on paljon kiinni siitä, miten työyhteisössä voidaan ja miten sitä johdetaan. Opettaja on parhaimmillaan oppimisympäristössään oppijoiden kanssa jos em. asiat ovat kunnossa.

Samalla tavalla tiedon ja asiantuntijuuden jakaminen tulee siirtyä myös ppimisympäristöissä (sosiaalisesti hajautettu kognitio), jossa asiantuntijuus synnyttää jotain, mihin yksi ihminen ei pysty (Tutkiva oppiminen Hakkarainen K. Lonka K. Lipponen L. 2002, s. 143).

”Eräs suurimmista iloista löytyy tieteen tekemisessä jaetun tekemisen hetkistä. Yhden henkilön puoliksi kehitelty ehdotus, saa vastakaikua toisen mielessä ja muuttuu äkkiä selkeäksi ajatukseksi. Kekseliäs, ongelman johonkin hahmottamistapaan kohdistettu kritiikki johtaa syvempään ymmärrykseen. Simulaatiotutkimuksen käsittämätön tulos muuttuu äkkiä ymmärrettäväksi, kun kaksi ihmistä yrittää hahmottaa sitä yhdessä (Tutkiva oppiminen Hakkarainen K. Lonka K. Lipponen L. 2002/ Rummelhart, McCelland, and the PDP Recearch Group, 1986).

Tutkiva oppiminen -kirjassa puhutaan myös asiantuntijuuden paremmasta kehittymisestä silloin, kun ryhmässä on paljon eritasoisia asiantuntijuuksia (Bereiter & Scardamalia 1993; Ericsson & Lehman 1996). Tällainen ryhmä voi hyvin niin toteuttaa tehtäväänsä, kun ohjata aloittelijoita.  Tästä esimerkkinä omat ryhmäni, jossa voi hyvinkin olla mukana jo monien vuosien kokemuksella olevia sähköasentajia ja vasta alalle tulleita.

Kirjassa mainitaan myös, että metagonitiivinen työnjako opettajan ja oppilaiden välillä, täytyy organisoida vähitellen. Oppilaat tarvitsevat paljon asiantuntijatukea ja mallia pystyäkseen ottamaan vastuuta omasta ja tovereiden oppimisesta. Opettajan tulee huolehtia metakognitiivisen oppimisympäristön luomisessa, että vallitsevaa tieto- ja oppimiskäsitystä tarkistellaan, sekä oppimiseen tähtääviä toimintoja järjestellään tarvittaessa uudelleen esim. yksilön oppiminen. Kirja antoi hyvän vinkin opetukseen: ääneen ajatteleminen. Ääneen ajattelemisessa, opettaja puhuu ja pohdiskelee ääneen, kehitelmiään, ajatuksiaan, käytäntöjään eli paljastaa ”oppijoille" tietoisesti, miten omat prosessit syntyvät.

Tia Isokorven haastattelussa Tia puhui siitä miten tärkeää on saada nuorien vahvuudet esille. Sama pätee myös aikuisiin oppijoihin. Itsensä tunteminen on opiskelijoille ja myös meille opettajille tärkeää oman henkisen kehittymisen vuoksi. Olisikin hyvä, jos opettajat uskaltaisivat enemmän opettaa yhtä aikaa! Kokeilkaa jos mahdollista. Tian esitys on nähtävissä ko. blogin Helenan kirjoituksen yhteydessä.

Opettaja oppimisyhteisön jäsenenä - Pertti Puhakainen

Muuttuva oppimisyhteisö

Opetushallituksen esittämien linjausten mukaisesti aikuisopistojen lukumäärä tullee pienenemään nykyisestä hieman yli kahdestasadasta alle sataan aikuisopistoon. Tämä väistämättä johtaa siihen, että koulutukseen hakeutuvien opiskelijoiden ja vastaava koulutusta tarjoavien oppilaitosten maantieteellinen välimatka asettaa rajoituksia nykymuotoisen koulutuksen järjestämiselle. On pakko kehittää etämuotoista koulutusta, jolloin sekä opettaja että koko oppimisyhteisö on uusien haasteiden edessä.

Yksi ratkaisu on verkko-opetus, joka mahdollistaa opiskelun ajasta ja paikasta riippumatta. Etäopetuksessa opettajan ja opiskelijoiden ei tarvitse olla läsnä tietyssä tilassa tiettyyn aikaan, vaan opiskelupaikan ja ajan voi valita vapaasti.

Kati Kotirannan mukaan tämä asettaa opettamisella ja oppimiselle aivan uudet näkökulmat:

·        Kasvattaminen ei ole välttämätöntä, mutta kasvaminen on?

·        Opettaminen ei ole välttämätöntä, mutta oppiminen on?

·        Kuri ja auktoriteetti eivät ole välttämätöntä, mutta vastuu omasta kasvamisesta ja oppimisesta on?

·        Ohjeiden mukaan tekeminen ei ole välttämätöntä, mutta luova onnistuminen on?

(http://karkot.puheenvuoro.uusisuomi.fi/148413-virtuaaliopetuksesta-ja-opiskelusta-seka-etaopetuksesta)

Näitä teemoja ajatellen vastuu kasvamisesta ja oppimisesta siirtyykin entistä enemmän opiskelijalle.  ”Oppijalla täytyy olla henkisiä välineitä opiskella, tarkastella omaa oppimistaan ja omaa käytöstään sekä kyky arvioida sitä, mikä tuli opittua ja mikä jäi oppimatta sekä riittävä motivaatio opintojen suorittamiseen.” (Kati Eloranta). Tämä asettaa entistä suuremmat haasteet oppimisen ohjaamiselle.

Kasvokkain tapahtuvassa oppimistilanteessa molemminpuolista, kaikkien keskeistä välitöntä palautetta saadaan aidon vuorovaikutuksen ja dialogin kautta, jolloin voidaan palautteeseen reagoida ja ohjata oppimisprosessia sen perusteella. Virtuaali- ja verkko-opetuksessa tämä vaatisi kaikkien osallistujien samanaikaista läsnäoloa ja mahdollisuutta samanaikaiseen, kaikkien osallistujien keskinäiseen vuorovaikutukseen. Tämä ei ainakaan nykytekniikalla tunnu olevan mahdollista. Koska yksi tärkeimmistä asioista oppimisprosessissa on saada välitöntä palautetta sekä opettajan että oppilaiden taholta tämä asettaa todella suuren haasteen verkko-opetukselle: miten luoda aito vuorovaikutus ja dialogi. Diana-projektissa moodlen keskustelualustoilla toteutettu vuorovaikutteisuus toi ilmi sen, että aitoa dialogia ei syntynyt. Nykyisin on tarjolla monia, vapaamuotoisia keskustelualustoja, joilla keskustelu saattaisi olla avoimempaa. Mutta syntyykö niidenkään kautta aito dialogi ?

Verkkoympäristöä luotaessa tarvitaan paitsi opetustaitoja, kokemusta opettamisesta sekä opetuksen suunnittelusta myös osaamista video- ja audio-toteutuksesta, tietotekniikasta, ohjelmoinnista sekä graafisesta suunnittelusta. Video- ja audio-osaamisen osalta koulutushenkilöstöllä on luotava riittävät valmiudet koulutuksen toteutuksen vaatimassa laajuudessa. Verkkoympäristön toteutus puolestaan vaatii saumatonta yhteistyötä eri mm. eri koulutusalojen, tietohallinnon ja markkinoinnin kesken.

Useasti tämä tarkoittaakin sitä, että suunnittelu ja toteutus tulisi toteuttaa ryhmässä, joka koostuu erilaisista ja eri osa-alueisiin perehtyneistä asiantuntijoista.

Opetus ei enää tapahdu luokassa oman ryhmän kesken, vaan koulutusta myydään ja markkinoidaan laajemmalle asiakaskunnalle: sekä määrällisesti että maantieteellisesti. Opettajan tulee tällöin omaksua uusi rooli oppimisyhteisössään: pelkkä substanssiosaamien omalla osaamisalueella ei riitä, vaan opettajan tulee laajemmin perehtyä oppimisyhteisöönsä, sen eri toimintoihin ja niiden tavoitteisiin, oltava yhteydessä laajenevaan asiakaskuntaan … Tämä vaatii opettajalta entistä enemmin yhteistyökykyä ja –osaamista sekä valmiuksia omaksua uusia ajattelu- ja toimintatapoja.

Opettaja oppimisyhteisön jäsenenä - Kristiina Muhonen

Luokassa voi myös kuohua

Ensimmäisenä opiskelupäivänä on jännitystä ilmassa, kun ryhmänohjaaja ja opiskelijat tapaavat toisensa ensimmäistä kertaa. Alkamassa on kolmen vuoden taival kohti ammatillista tutkintoa.  Alkaa myös ryhmän kehittyminen.  Bruce Tuckmanin ( 1965) mallin  mukaan ryhmän kehityskulku voidaan jakaa viiteen vaiheeseen, joita ovat muodostumisvaihe eli forming, kuohuntavaihe eli storming, yhdenmukaisuusvaihe eli norming ja hedelmällisen yhteistyön ja toimivan yhteisöllisyyden vaihe eli performing sekä lopetus eli adjouring. Ryhmäytyminen vie aikaa ja tähtää luottamuksellisen ilmapiirin ja todellisen yhteistoiminnan aikaansaamiseen. Tässä prosessissa ryhmänohjaajan rooli on tärkeä. Hänen tehtävänään on ryhmän kehittymisen edistäminen ja tukeminen.

Ammatillisista oppilaitoksista varmastikin löytyy ryhmänohjaajalle suunnattu opas, jossa on vinkkejä ryhmäyttämiseen kuin myös haasteiden kohtaamiseen. Internetissä on lukuisia hyviä tietopankkeja ja niistä tuon nyt muutaman esille.

Koulutustakuu.fi sivustoilta ja sen tuotetorilta löytyy teema Ryhmäyttäminen ja yhteisöllisyys: http://www.koulutustakuu.fi/tuotetori/ryhmayttaminen-ja-yhteisollisyys/. Ryhmäyttämisen alkuvaiheeseen sivustolta voi ladata ilmaiseksi muun muassa  Yhteispelikortit tutustumiseen ja visailuun. Ryhmäyttämisen aikajanalta löytyy vinkkejä ja keinoja ryhmäyttämiseen opiskelun alusta loppuun, kuten esimerkiksi ryhmädynamiikan vahvistamiseen tähtääviä harjoituksia.  Hyviä vinkkejä ja materiaalia turvallisen yhteisöllisyyden rakentamiseen löytyy  Suomen Ammattiin Opiskelevien Liiton sivustoilta:  http://www.sakkinet.fi/vaikuta/turvallista-yhteisollisyytta-rak/.  Turvallisen ryhmän osa-alueita voi tarkastella Nuorten Akatemian kysymyslomakkeen avulla 

http://nuortenakatemia.studio.crasman.fi/file/dl/i/aQ_LRA/TadmOTRI_lYSz7_nNJNxBw/Turvallisenryhmanosa-alueet.pdf

Forming sujuu mukavasti ryhmänohjaajan johdolla, tutustutaan toisiin, uuteen kouluun ja opiskelukäytänteisiin. Viikkoja vierähtää, tulee storming: ryhmän vuorovaikutussuhteissa voi olla konfliktia, kohdistuu kritiikkiä ryhmässä olemiseen ja ryhmän syntipukki –ilmiö saattaa nostaa päätään. Alussa koettu ryhmähenki vaikuttaa kadonneen. Tämä on ryhmänohjaajalle hyvin haastava vaihe.

Ryhmänohjaajan on päätettävä miten viedä ryhmää eteenpäin sekä huolehdittava että ryhmästä nousseet ristiriidat käsitellään. Opettajan ei aina tarvitse kuitenkaan ratkaista kaikkea yksin. Olen itse saanut kokea miten mahtavaa työtä tutor –opiskelijat voivatkaan osata tehdä! Tärkeä elementti tutoreiden toiminnassa on opiskelijoiden kokema yhdenvertaisuus ja samankaltainen kokemusmaailma. Kannustan opettajaa pyytämään yhteistyöhön tutor- opiskelijoita!

Tunneäly opettajan työssä - Riitta Jylhä

Opettaja oppimisyhteisön jäsenenä opintojaksolla puhuimme paljon mm. opettajan itsetuntemuksesta ja vuorovaikutustaidoista. Opiskelijoiden ongelmat ovat lisääntyneet ja monimutkaistuneet. Opettajalle ei riitä vain opetettavien aineiden sisällön hallinta, vaan osaamisen tulee olla laaja-alaista. Itse olen yllättänyt siitä kuinka työssäni paljon tunteita ja erilaisia tunnetiloja opettajan työ herättää. Esimiestyön kokemuksesta on ollut suurta apua, mutta opeteltavaakin paljon. Kun etsin tietoa opettajien tunteiden hallinnasta, löysin Mirjam Virtasen väitöskirjan opettajien ja opettajiksi opiskelevien opettajien tunneälytaidoista ja niiden tärkeydestä. Tunneäly määritellään kyvyksi tunnistaa omia ja toisten tunteita sekä niiden hallitsemista itsessään ja ilmisuhteissa.·       Goleman ,Boyatzis& McKee 2002 mukaan tunneäly jakautuu neljään osa-alueeseen:·        itsetietoisuus (emotionaalinen itsetietoisuus, hyvä itsetuntemus, itseluottamus)
·       itsehallinta ( itsekontrolli, luotettavuus, sopeutumiskyky, suorituskyky, aloitteellisuus, optimistisuus)
·       sosiaalinen tietoisuus ( empatia, organisaatiotuntemus, palvelualttius)
·       henkilösuhteiden hallinta ( kannustavuus, vaikutusvalta, kyky kehittää toisia, kyky käynnistää muutoksia, taito hallita konflikteja, ryhmä- ja yhteistyötaidot)
Virtanen (2013) mukaan opettajat kokivat tärkeimmiksi tunneälyn taidoiksi empaattisuuden, taidon hallinta konflikteja, itsekontrollin sekä ryhmä- ja yhteistyötaidot. He kokivat, että tunneälytaidot ovat opettajan työn voimavarat ja tärkeitä työyhteisön kannalta. Opettajat kokivat, että tunneälytaidot eivät vastaa Opettajat ovat tunneälytaidoiltaan eri tasoilla, mutta tunneälytaitoja voi kehittää.

Täällä vinkkejä siihen kuinka tunneälyä voi lisätä:https://www.mela.fi/fi/tyohyvinvointi/terveena-tyossa/niksinurkka/lisaa-tunnealya

Lähde:Virtanen, M. 2013. OPETTAJAN EMOTIONAALINEN KOMPETENSSI. Tutkimus luokanopettajien ja luokanopettajiksi opiskelevien tunneälytaidoista ja niiden tärkeydestähttp://tampub.uta.fi/bitstream/handle/10024/68112/978-951-44-9108-5.pdf?sequence=1

Oppimisyhteisö nykypäivänä - Hannele Sarén

Mielenkiintoinen kysymys on mikä on oppimisyhteisö nykypäivänä? Oppimisyhteisö on perinteisesti ymmärretty omaksi luokaksi tai ryhmäksi. Nykyään kun oppimista tapahtuu yhä enenevässä määrässä etänä ja verkon kautta, ovat sekä opettajan että oppijan roolit muuttuneet. Opettaja saattaa olla tietokoneella työskentelevä fasilitaattori, joka kommentoi ja ohjaa oppijoita messengerin tai mailin kautta.

Itse näen opettajan roolin kehittyvän enemmän etätyöskentelijän suuntaan. Jos opettaja opettaa ja ohjaa oppijoita verkon välityksellä, miten kehittyy hänen oma opettajuutensa? Onko hänelläkin oma verkosto netissä, missä pohditaan opettajille tärkeitä asioita. Näen kehityksen mielenkiintoisena, mutta haastavana. Opettajan tulee itse olla aktiivinen. Mielestäni suorat ihmiskontaktit ovat kuitenkin tärkeitä työelämässä ja varsinkin opettajan työssä. Oppijat sinänsä tuovat mielekkyyden opettajan työhön, mutta myös kahvipöytäkeskustelut oppituntien välillä. Omassa työssäni olen paljon etäopettajan roolissa jo nyt. Opetukseemme kuuluu paljon etäopetusta ja olen paljon tekemisissä oppilaiden kanssa sähköpostin ja puhelimen välityksellä. Lähiopetustunneilla tulee hyvin esille kuinka oppijat suhtautuvat etäopiskeluun eri tavalla. Jotkut ovat pohtineet paljon ohjelmissa eteen tulevia asioita ja toiset eivät muista asiasta mitään. Tämä vaatii opettajalta hyviä fasilitaattoritaitoja, mutta myös herkkyyttä aistia oppijoiden tarpeita. Itse koen nykyisen roolin sopivana. Siinä voi olla sopivasti osa oppimisyhteisöä, mutta tämä toimii vain vastuullisten aikuisten kanssa työskennellessä.
Toinen näkökulma minkä haluan tuoda esille erilaisesta oppimisyhteisöstä, on kulttuurierot.

Oppimisyhteisöissä saattaa olla nykyään hyvinkin monen kulttuurin edustajia. Erilaisissa kulttuureissa oppiminen ja opettaminen ovat erilaisia. Opettajan on tärkeätä tunnistaa oppijoiden erilaiset tarpeet ja ymmärtää, että välttämättä samanlaisilla opetusmetodeilla ei päästä haluttuihin tuloksiin. Tämä on tärkeätä siksi, että opettaja tuntisi olevansa oppimisyhteisön jäsen eikä sivusta seuraaja.

Lähteet:

Eko-etäopetus

www.etaopetus.fi

Vertaismentorointi VERME - Marko Heinonen

http://www.youtube.com/watch?v=FGEpn4-h0UM

Osaava Verme- vertaismentorointi on suunnattu uusille opettajille antamaan tukea jatkuvan oppimisen tiellä. Sitä voidaan myös käyttää uusien tilanteiden kehittämiseen ja opettajien tukiverkostona, joka parantaa opetuksen kehittämistä muutostilanteissa.

Verme-mentorointi perustuu työskentelyyn 4-5 henkilön pienryhmissä. Ryhmä kokoontuu 4-5 kertaa vuodessa 1,5- 3 tuntia kerrallaan. Ryhmässä jaetaan kokemuksia ja osaamista. Verme tulee sanoista vertaismentorointi. Verme ei ole varsinaisesti koulutusta, vaan sitä voisi verrata jatkuvaan yhteiseen kehittymiseen. Vermeessä voi ja pitää jakaa hiljaista tietoa kaikille. Ei vain kokenut alkajalle, vaan myös toisinpäin, ja siksi vermeen tärkein motto onkin: tule sellaisena kuin olet.

Koulussamme (Stadin ammattiopisto kauneus Pasila) on Verme toimitut nyt 2 vuotta. Verme-tapaamisessa olemme samaa vuosikurssia opettavien kesken kehitelleet opintoja tukevia käytänteitä. Vertais-mentorointi antaa kaikille uusia tapoja ja välineitä ohjata opetusta sekä olla mukana kehittämässä uusia opettamisen muotoja.

Verme-ajatusta olemme toteuttaneet myös opetuksessa. Viime vuonna 2. vuoden vermeessä ideoimme oppimisympäristö Salongin, joka mahdollistaa opiskelijoiden asiakaspalvelutaitojen kehittymistä yli vuosikurssirajojen. Näin 1. 2. ja 3. vuosikurssin opiskelijat toimivat vertais-mentoroijina toisilleen. Tämä mahdollistaa asiantuntijuuden tunteen kehittymiseen sekä antaa uusille opiskelijoille mahdollisuuden saada vertaistukea opiskelukavereiltaan.

  

Lisää aiheesta: http://www.osaavaverme.fi/

http://www.youtube.com/watch?v=FGEpn4-h0UM

Matematiikan ja ammattiaineiden opetuksen integrointi - Kimmo Lindgren

Matemaattisten aineiden ja talonrakennuksen opettamisen yhdistäminen niiltä osin, kun ne palvelevat molempia opintoja pidän hyvänä. Siinä toteutuu kaksoisopettajuus parhaimmillaan, heikommat opiskelijat saavat paremmin tukea heti eikä vasta aikojen päästä. Tietenkään tämäkään ei tee opetusta autuaaksi mutta tilanne tulee paremmaksi verrattuna molempien opetettavien aineiden opettamista vain omana opintona. Tällä mielestäni saavutetaan enemmän kuin menetetään. Alla esimerkinomaisesti tuntien opetuksen kulku meillä Keudan Ammattiopistossa kokeilussa olevasta integrionnista.

Matematiikan ja ammattiaineiden opetuksen integrointi

Matematiikka ja talonrakennus

  Lukuvuoden 2013-2014 aikana toteuttiin Peruslaskutaidot hallintaan (1 ov) ja Perustustyöt (1 ov) kurssien sekä Soveltavan matematiikan (1 ov) ja ammatillisen valinnaisen Piirustusten luku ja materiaalioppi (1 ov)  kurssien osittainen integrointi. Kurssien 30 h sisällöstä sovitetaan yhdessä opetettavaksi 12-14 h kaksoistunteina. Yhteisen osion aloitus on, kun kurssista on kulunut 10 h.

Kurssien yhteisen osan sisällöt olivat:

Peruslaskutaidot hallintaan ja Perustustyöt

-      Kirvesmiehen kolmio (2h)

-      Ristimitta (2h)

-      Materiaalimenekki (4h)

-     Vaaitus (4h) 

Soveltava matematiikka ja Piirustusten luku ja materiaalioppi

-      Yhdenmuotoisuus ja verranto (2h)

-      Mittakaava (2h)

-      Elämisvara (2h)

-     Pinnan kaato (2h)

-      Kulmatulkin käyttö ja toimintaperusteet (2h)

-       Materiaalimenekki (2h)

-      Rakenteiden massat, pinta-alat ja tilavuudet (2h) 

Sovittiin tehtävän jako, jossa

Rakennuspuolen opettaja:

-     Suunnittelee vaaituksen opetustuokion toimintaa ja tehtäväjakoa.

               -   vaaituksen teoria

      - korkeus merenpinnasta ja 0-korko, paperitehtävä aiheesta (Rakennus opettaja)

               -    koneen käytön opastus

      - koneen tarkastusmittaus

      - koneen käyttöharjoitukset

      - tulosten käsittely 

  -  Järjestää käytännön harjoittelumahdollisuuden

  - Toteuttaa mahdollisesti prototyypin saranoidusta ristimittaharjoitusvälineestä luokkatilaan.

Matematiikan opettaja:

    - Kirjoittaa sovituista asioista muistion.

    -  Laatii kirvesmiehen kolmio- ja ristimittaharjoituksia monisteeksi.

    - Miettii konkreettisia välineitä luokkatilassa tapahtuvaan kyseisten aiheiden opetukseen.